Koska sitä hanukkahin suklaakakkua jäi niin reilusti yli, tiesin, ettei ukko sitä saa syötyä kuitenkaan, vaan pilalle menis, päätin tehdä CakePopseja.
Näitähän nyt näkee useissakin blogeissa, muoti-ilmiö ehkäpä ;)
Mutta kaippa se alkuperäinen idea (noin suunnilleen) on Bakerellan sivuilta.

Määriä en osaa nyt sanoa, koska laitoin summamutikassa vaan ja tuorejuustokin oli rasian jämät :D

Muushasin, murustin siis kakkupohjan kulhoon ja nakkelin maustamatonta tuorejuustoa kaveriksi.
Jos olisi ollut vähempi makuisaa kakkua, olisin varmaan laittanut jotain makuakin mukaan, mutta tosiaan tuo kakkupohja oli erittäin makuisaa :D

Mössäsin tuon tasaiseksi ja pyörittelin palleroita.

Pallerot laitoin 15minuutiksi pakkaseen jähmettymään.

Kuorrutin suklaalla, en kuolemaksenikaan muista, että tummalla vai maito vai niiden seoksella.

Tässä kuva lähempää.

Tässä sitten koristeltu.
Sulatin kaksi palaa valkosuklaata pussissa kuumassa vedessä, leikkasin pussin päähän pienen reiän ja pursotin nauhoja.
Jäi vielä pikku maistiainen yli omaan suuhun pruikattavaksi x)

Bite Me!

Nää oli taivaallisia.
Kerkesin muutaman syömään, kun ukko niitä napsi koko ajan jääkaapin ohi kulkiessaan :D