Meillä alkoi tänään loma!
Tai no, mä teen huomenna muutaman tunnin työvuoron, mutta miehellä alkoi loma tänään! :)

Kuulemma lomalle lähtijästä ei kauheesti miehen työpaikalla tykkäillä ;) ;)
Tein pienen kakun lomalle lähdön kunniaksi. Ehkä se vähän piristi? En tiiä.

Mulla oli kaikenvärisiä ylijäämä massoja kaapissa, joita koitan saada käytettyä nyt ennen meidän lomaa pois, koska ne tuskin kestää enää kovin kauaa avattuna.
Värit oli niin oudonvärisiä, että hetken sain istua ja miettiä, mitä tekis.

Kyllähän mä jotain keksinkin.

Kakku on noin 2 munan kakku ja paistettu 16cm rengasvuoassa.
Noin 2 siksi, koska tein 6 munan pohjan, jonka jaoin 16cm ja 22 cm vuokiin.

Tarkkoja määriä en osaa antaa, mutta tein sen näin:

Kaksi isoa kuppia, toiseen rikotaan munat, toiseen kaadetaan sokeria saman verran.
Kippaa sokeri vatkauskulhoon ja mittaa tyhjään kuppiin reilu puolet vehnäjauhoja (munien määrästä siis) vähän perunajauhoja ja 1-1½tl leivinjauhetta.
Kuulostaa siis "kaikkia saman verran"-taikinalta, eikös? Mutta! Mä laitoin vielä extra kauhallisen vehnäjauhoja lasiin. Ehkä vajaan desin.
Muna ja sokeri kunnolla vaahdoksi ja lastalla varovasti jauhot sekaan. 

Paisto 160 asteessa reeeeilut puolituntia.
Hyvä tuli! Kerrankin! Kakut on niiiiin korkeet ja nätit ja pehmeät ja kuohkeat! Ah!

Täytteenä oli mansikkahyydykejauheesta tehty täyte ja kermavaahto-banoffeecurd täyte.

Mansikkahyydykkeen tein siis valmiista jauheesta, jota saa ainakin Confettista. Ohjeen mukaan tein 1dl kermasta mössön.
Banoffeekermis sitten ihan simppelisti kerma sitsotsekasin ja vaahdoksi ja sekaan maun mukaan tota curdia. Mä taisin 1dl kermaan laittaa kaks ruokalusikallista tota, jos en ihan väärin muista katsoneeni.

Ja tältä se näytti



Kuorrutteen alle tietenkin sokerikreemi!

125g voita tai margariinia, HYVIN pehmeänä
4dl tomusokeria
1rkl vettä tai maitoa

Vatkaa rasvaa hetken aikaa, jotta se notkistuu.
Sekoita sekaan tomusokeri ja lopuksi vesi tai maito ja vatkaa vielä vähän.

Kuorrutteessa on vaahtokarkkimassaa ja sokerimassaa. Koristeissa banaaninmakuista vaahtismassaa ja perus vaahtismassaa.
Simpukat on tehty suklaamuotilla.
Kivet on suklaakiviä ja olivat kuulemma ollut aika hitti. En ihmettele, noi on ihan taivaallisen hyviä! Sääli, ettei saa suomesta moisia. Tai en ainakaan ole koskaan nähnyt missään.

Pari yleiskuvaa. Vedessä vaanii crazyhai! :D

Huisihai!

If you see a crocodile, don't forget to scream! IIIIH!!

Tästä kuvasta mä tykkään, taikapölyä, puff!

Ja sitten se kukka näytti tältä

Ja vielä sisäkuva :)