Mä en ole koskaan aikasemmin työstäny marsipaania noin "isossa" mittakaavassa.
Hyvää harjoitusta miehen syntymäpäivä kakkua varten :)
Marsipaanista olen aikasemmin tosiaan tehnyt vaan koristeita, eli näpertänyt.

Tänään kävin ostamassa silikonikaulimen, mukaan tarttui myös babynuolija ja lämpömittari.
Mittarin ostin suklaan temperointia varten lähinnä. Harvemminpa me paisteja syödään :D

Tein tavallisen kääretorttupohjan, lisäsin kaakaojauhetta.

Täytteeksi tein vadelmarahkaa, johon heitin vähän valkosuklaata sulatettuna sekaan.
Muistin, että mulla olis kaks liivatelehteä, mutta olikin vain yksi, joten täyte ei ihan hyytynyt odotetusti, mutta eipä tuo makuun vaikuttanut, käsittelyyn vain :)

Leikkasin IKEAsta ostetulla jutulla. En tiedä mikä sen nimi on.
Muotoleikkuri ehkäpä. Se on sellainen paketti, missä on enemmänkin.
Kääretorttukakussa käytin noita muotteja myös. :)

Seuraava ongelma syntyi sitten, että mihin laitan nuo kakkuset hyytymään, ettei täytteet valu pitkin poikin alustoja.
Muistin sitten erään jipon, joka toimikin tosi hyvin!
Näitä myydään myös valmiina, mutta itse tein siis piirtoheitin kalvosta tuollaiset suikaleet ja ne kieputin pohjan ympärille.
Tähän tapaan:

Noitahan voi käyttää uudestaan, jos vaan pesee hyvin! :)

Sitten heitin täytteet pohjan päälle, laitoin ihan reilusti, jotta tulisi vähän korkeampia.
Mä en kostuttanut tuota pohjaa yhtään, koska tuo rahka oli vähä vetistä ja kun maistoin, ei tarvitse katua!

Ja jääkaappiin hyytymään useammaksi tunniksi. Mun kakut hyytyi reilu 3h.
Toinen liivatelehti ja olisi hyytynyt paremmin. Ensi kerralla sitten!

Tässä välissä värjäsin sitten tuon marsipaanin. Käytin Wiltonin pastaväriä, oranssia yllättäen. ;)


 

Vuorasin kakkuset kermiksellä ennen marsipaanin paikoilleen laittoa.
Suositushan on, että kermavaahtoa tai sokericremeä käyttäisi, niin tulee tasasempi.
Mutta kun noi on menossa parempiin suihin nyt, niin käytin kermistä. Ehkä olin liian laiskakin :D

Tässä sitten kuva valmiista kakkusista.
Multa loppui oranssi kesken, onneksi jääkaapissa oli vielä jämiä ja heitin sinistä sitten oranssin kaveriksi.
Mielestäni tuo on ihan hauska :)

Ja tässä vielä leikatusta kakusta sivukuvaa