Tää ohje on sovellettu yhdestä omasta ohjeesta. Melkein täysin kokonaan erilainen resepti, mutta ainekset on aikalailla samat :)

Tein näitä esikoisen kerhoon ennen joulua jo, ja lisäsin taikinan sekaan piparin palasia.

Vaikka itse sanonkin, näistä tuli ihan parhaita muffareita, mitä olen syönyt ehkä ikinä.
Pysyivät mehevinä vielä muutamankin päivän tekemisestä, eivät kuivahtaneet tai kovettuneet ollenkaan.
Ja olihan nää suklaisiakin ;)

200g margariinia tai voita
3 dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
3 munaa
1,5tl leivinjauhetta
0,5-1dl maitoa
5 rkl kaakaojauhetta
Suklaata leikeltynä tai hippuina.

Vaahdota rasva.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä jauhot.
Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen maitoa, jauhoja ja rasvaa.
Viimeisenä suklaahippuset.

Paista 190 asteessa 10-15min muffarin koosta riippuen.

Itse tein vielä kermakuorrutuksen, jonka pursottelin jättimäisellä tyllalla ja laitoin muutaman piparkakku-ukkoströsselin.
Noin 20 vein kerhoon ja kaikki meni, vaikka lapsia oli noin 10, että kelpas! :)