Näiden tekemisestä on jo tovi, mutta mä olen ollut niin väsynyt viime aikoina, etten ole paljoa jaksanut, kuin levätä.
Sairasteltukin on, joten jos nyt oltais aatto terveenä sitten. :)

Enchilada on siis maissitortilla, jonka sisään voi laittaa oikeastaan mitä vain täytettä ja koko homma kuorrutetaan (maunmukaan) tulisella tomaattikastikkeella ja juustolla.
Näiden tekemiseen voi käyttää hyvinkin paljon aikaa, tai niinkuin minä, nopeasti hyvää ;)

Ihan aluksi kannattaa työstää vähän noita tortilloja.
Itse käytin laiskana valmiita, mutta jos joku haluaa, ne voi myös tehdä itse.
Itse leikkasin pienet kaistaleet pois molemmilta puolilta, jotta asettuisivat vuokaan paremmin.
Tähän tapaan

Ylijäämä kaistaleet voi käyttää kulhojen ja pannujen putsaamiseen. NAM!

Täytteenä tällä kertaa tämänmoista:

400g jauhelihaa
Tacomaustetta
Pari porkkanaa raasteena
Tölkkikirsikkatomaatteja (säästä liemi)
Punaista paprikaa

Paista jauhelihaa ja vihanneksia pannulla ja mausta tacomausteella.
Viimeisenä lisää kirsikkatomaatit

Tässä kuva ennen soossin lisäämistä

Soossi:

Kirsikkatomaattien tomaattiliemi
1purkki tomaattimurskaa
1 purkki salsaa

Yhdistä mössöt ja kaada noin puolet jauhelihan joukkoon.
Loppusoossi menee päälle.

Tässä täytetty tortilla
Laita täytettä sen verran, että saat rullattua siivet täytteen alle

Ja tässä täysi vuoka herkkupötköjä

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen.

Ja sitten kuorruttamiset.
Ensin sitä soossia reilusti joka puolelle.
Ja sitten paljon juustoraastetta, ei saa nirsoilla.

Paista rullia uunissa kunnes juusto saa vähän väriä ja on sulanut

Kaveriksi näille pötkylöille sopii raikas salaatti ja creme freessi.
Tähän tapaan.

Slurps ja hyvää ruokahalua! :)