Lokakuun haasteeseen osallistuin siis näillä haamukakkusilla (kuva alempana)
Eihän nuo mitään kovin pelottavia, saatika todella ihmeellisiä ole, mutta tekeminen oli mukavaa kakku maistuu hyvältä! :)

Ekaks tein kääretorttupohjan, jonka värjäsin punasella kaupasta ostetulla elintarvikevärillä. Vitsit mä en tykkää noista litkuista, geelimäiset on paljon parempia!
Ihan perus neljän munan torttu.
Tältä se näytti ennen uuniin menoa

Ja tältä se näytti uunista tulon jälkeen

Täytteeksi tein sitten rahkaa, johon tuli kermistä, rahkaa, mansikoita pakkasesta (pieneksi paloiksi leikattuna), Pandan tummasuklaa + passio (tai joku sellanen) sulatettuna ja pari liivatelehteä.
Sekä tietty oranssia väriä. Käytin Wiltonin Orange pastaväriä.

Annoin torttupohjan jäähtyä hetken ja sitten aloin kokoamaan sitä kuppeihin.
Vuorasin kupit tuorekelmulla kauttaaltaan.
Huomasin, että lasia on VAIKEA VUORATA, kun se kelmu tarttuu koko ajan joka paikkaan, joten keksin hyvän niksin.
Ota reilu pala kelmua ja laita se kädelle makaamaan mahdollisimman hyvin avattuna.
Paina toinen nyrkki noin keskelle ja nosta kelmu menemään kättä pitkin= Oma nyrkki on kelmutettu tavallaan.
Laita nyrkki kupin sisään ja levitä kelmu.
Tosi simppeliä!
Pitääkin ottaa tosta opastuskuvat joskus! :)

Ensin siis pala pohjaa.
Kostutukseen käytin tällä kertaa maitoa.
Sitten täytettä ja taas pohja ja täytettä.
Niin kauan ,että astia on täysi.
Kelmu päälle ja jääkaappiin yöksi (tai väh 4 tunniksi)


Tältä se sitten näytti, kun otin sen kupista pois

Tarkotus oli lätkiä sokericremeä tohon päälle ennen marsipaanin levitystä, mutta en millään jaksanut tehdä, joten jäi tekemättä.
Eipä nuo onneks kovin muksuraisiksi jäänyt, kun olivat siinä kupissa olleet. :)


Marsipaanin värjäsin valkoisemmaksi Wiltonin valkosella litkulla.
Silmät ja suut maalasin tummalla suklaalla.
Tyttöhaamun kukka on marsipaanista.

Marsipaania jäi tuosta pötköstä ihan kivasti yli, joten tein siitä sitten tämmösiä