Tästä on tullut meidän ultimate feiveritti, jos halutaan jotain hyvää.
Oliskohan ollut Meidän Häät-ohjelma, mistä nappasin ohjeen. :D

Tässä olis, nauttikaa!

2,5dl maitoa
110 g sokeria
2,5 dl maustamatonta jogua
2,5 dl kermaa
4 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Kiehauta maito ja sokeri.
Lisää joukkoon liivatelehdet.
Anna hetki jäähtyä ja lisää joukkoon jogurtti ja kerma.

Sekoita hyvin ja siivilöi massa kannuun.
Kaada pieniin vuokiin tai laseihin hyytymään.

Ja kaveriks sitten marjakastiketta, tälläsellä ohjeella

4dl sekalaisia marjoja tai hedelmiä
1dl sokeria
1,5 dl vettä
Alkuperäisessä ohjeessa oli vaniljatanko, itse heitän vaniljaesanssia, toimii hyvin niinkin!

Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa. Lisää vaniljaesanssi ja sekoita hyvin.
Kaada kohmeisten marjojen päälle ja sekoittele. Laita jääkaappiin maustumaan ainakin 30 minuutiksi.
Annostele maljoihin ja tarjoile.

Tällä kertaa käytin mustikoita, vadelmia ja karhunvatukoita.
Tässä kuva herkusta

.

Ollaan miehen kanssa todettu, että pieni annos riittää, koska on aika makeeta herkkua.
Sanoisin, että noin desin annos pannacottaa per henkilö on riittävästi.

Mulla ei ole pieniä annosmaljoja, joten käytän IKEAsta ostettuja tuikkukuppeja :D