Miehen siskot on täällä Suomessa käymässä ja ovat itseasiassa lähdössä huomenna ja maanantaina, eli kakkua kakkua.

Mellä on töissä hyydykejauheita (en jaksa nyt linkitellä, mutta Confettin sivuilta löytyy ;) ) ja mä olen jo pidemmän aikaa suunnitellut kokeilevani, en vaan oo saanut aikaiseksi.
Kirsikanmakuista ostin ja siitä se ajatus lähti sitten muovautumaan pikkuhiljaa.
Aion kokeilla tätä kakkua vielä kesällä, kun tarjolla on TUOREITA kirsikoita. Voi nami!

Ekaksi pohja.
Kinuskikissan sivuilta nappasin suklaakakkupohjan ohjeen, tässä se siis:

4 munaa
2dl sokeria
200g voita tai margariinia, laitoin marg.
200g tummaa suklaata
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sulata suklaa ja rasva kattilassa, jätä jäähtymään.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä jauhot ja sekoita ne vuorotellen suklaan kanssa munasokerivaahtoon.

Mä paistoin tämän pellillä, koska tää ei olis mahtunut 20cm vuokaan ja mä halusin tehdä vaan sen kokosen. :)
Valmiista sitten leikkasin sopivat palat ja loput herkuttelee varmaankin ukkoseni.

Tosi hyvä pohja, maistuu ihan browniessilta.

Tein hyydykejauhetta ohjeen mukaan, en käyttänyt koko rasiaa, koska tosta tulee oikeesti TOSI paljon!
Käytin 2/5 jauheesta ja siitä tulikin tosi paljon, just sopivasti, koska halusin PAKSUN täytteen :)

Kostutus maidolla.

Löysin kaupasta tämmösiä

Toi hillo on tosi hyvää ja siinä on kirsikoita seassa. Hilloa laitoin sitten täytteen alle kunnon sipauksen.
Mut noi kuivatut kirsikat ei kyllä ollu mikään hitti :D Tosi kirpeänhappamia. Tiiätte varmaan ne tosi superkirpeet kovat karkit? Samanlaisia suunnilleen olivat.
Lisäks kakkua syödessä se iski, olis pitäny liottaa vedessä niitä hetki, ni olis ollu pehmeempiä. Nämä meni sitten tohon hyydykeseokseen pilkottuina mukaan.

Olin ostanut myös lasipurkkiin säilöttyjä kirsikoita. Liemi oli jotain ihan ihmeellistä, ne ei ollu kauheen hyviä. Taidan tehdä niistä piirakan.

Tässä kakku nakuna (ehkä parhaiten onnistunut kakku ikinä, koska mielestäni on oikein kiva ilman päällysteitäkin. :)

Vuorasin kakun floravispillä johon heitin vähän vaniljakreemijauhetta. En jaksanut tehdä sokericremeä.

Meillä on töissä belgialaista suklaamassaa ja sitä käytin tähän, maitosuklaa ja valkosuklaa on makuina. NAM NAM! Suosittelen kaikille, oikeesti! Hääkakkuihin, ristiäiskakkuihin, rippikakkuihin, mihin vaan!

Vuoraus onnistui törkeen hyvin myös tuolta alareunasta, tsekatkaa!

Mä halusin kokeilla tätä monessakin paikassa näkynyttä Dots juttua. Hauskaa ja veikeetä, oikeesti. Ja mikä parasta: näyttävää tosi iisisti ;)
Otin kolme erikokoista pyöreää juttua, tosin kaks oli melkein samankokosia :D Hyvin toimii muuten tyllien suuaukot, vinkki vinkki. Iso ja pieni tylla ja painelemaan!
Tässä sitten paljon kuvia erisuunnista.




Ja tottakai sisäkuva pitää olla, tällä kertaa kaksinkappalein!

 

Ja tänne loppuun vielä mainostusta!
Mulla on tämmönen:
Siloittaja
Tää on niiiiiiiin hyvä! Saa massat nätisti kakun päälle ja reunoille, eikä jää sormenjälkiä eikä mitään! :)
Lisäksi keksin jotain ovelaa tänään ja vielä ihan omasta päästäni, en oo tätä kuullu missään:
Tällä voi silottaa sen kakun päälle menevän massan jo ennen ku se on kakun päällä!
Mulla on silikonikaulin, joka ei oo tarpeeks pitkä ja kun kaulitsee isoa aluetta, jättää se painaumia siihen massaan. Kaulimen päissä siis semmoset metallirenkulat.
Ni tolla tasottajalla sain massalevyn tosi nätiksi! :)
Ostoslistalla on kyllä jättikaulin, mutta nyt kun keksin tän, sillä ei oo niin kiire ;)

Nam Nam!